Alkuvuoden 2024 tervehdys puheenjohtaja Heidiltä


Heidi Kinnari Helena Saarnisto
Kohta on vuosi vierähtänyt ja olen päässyt kokemaan kaikki Tsaon vuotuiset tapahtumat Tsao ry:n puheenjohtajana. Yksi isoimmista vuotuisista tapahtumista AO syyskokous ja opintopäivät järjestettiin Helsingissä, missä koimme ison menetyksen, koska Johanna Toivasta ei valittu AO:n toiseksi puheenjohtajaksi. Menetys on iso myös koko Pirkanmaan alueelle. Toisaalta tavoitimme voiton, koska saimme varsinaiseksi jäseneksi AO hallitukseen Mervi Juntusen…
Valtionvarainministeriön Mika Niemelän ehdotuksesta toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta tulisi leikata yksi vuosi pois eli ammatillisesta koulutuksesta tulisi kaksivuotinen. Tämä tarkoittaisi ammattiosaamisen leikkaamista ja jatko-opintokelpoisuuden poistumista. Ammattiosaamisen leikkaus tapahtuisi niin yleissivistävistä aineista, kuin ammatillisista aineista. Yleissivistäviä aineita on 35 osaamispistettä, joka on noin puolivuotta, jolloin ammatillisiin aineisiin kohdistuisi myös supistamista. Tälläkin hetkellä opiskelijat suorittavat opintoja yksilöllistetyn…
Metsät on pullollaan aarteita, sieniä ja puolukoita. Liikuntaakin on ollut kiva jatkaa lämpimien kelien saattelemana. Syksyn myötä on alkanut myös yhdistystoiminta ja olimme hyvin onnistuneella virkistys- ja edunvalvonta sisävesiristeilyllä Saskyn ja Vaaon yhdistysten kanssa. Virittelimme uudelleen yhteistyön lähiyhdistysten kanssa, joka oli painunut unholaan. Tulemme jatkamaan tätä toimintaa ainakin kerran vuodessa järjestettävällä yhteisellä tapahtumalla. Oven takan…
Tervehdys kaikille!Kevään aikana järjestämme edunvalvonta- ja virkistystapahtumina seuraavia; Muita tulevia tapahtumia tiedossa syksyllä 2023; Muistutuksena myös seuraava: jos joudut perumaan tapahtumaan tai matkaan osallistumisesi,lääkärintodistuksella korvaamme omavastuuosuudesta.
Kevät on jo pitkällä, joten tieto palkankorotuksista on tullut. Meille maksetaan ammatillisen toisen asteen koulutuksessa kesäkuun alusta 0,73% yleiskorotus. Kesäkuun alusta maksetaan paikallinen erä joka on noin 0,6 %. Paikallisen erän jakoperusteista neuvotellaan vielä. AMK:n sivistan sopimus on saatu sovittua. Toki mieltä askarruttaa tulevat leikkaukset ja miten ne kohdistuvat toisen asteenammatilliseen koulutukseen tai AMK sektoriin….