Samankaltaiset artikkelit
Kauppiin keilaamaan ma 25.5.
Hei Tsaolainen! Tule mukaan keilaamaan Kauppiin tutustuen lajiin tai konkarina. Pääasia, että pidetään yhdessä kiva hetki! 🎳 Tapahtuma itsessään (keilaus + kengät) on TSAOn jäsenelle maksuton, muut palvelut ovat omakustanteisia. Tervetuloa Kaupin keilahallille maanantaina 25.5. klo 16.30-18.30. Ilmoittaudu mukaan kotisivuillamme! ILMOITTAUDU TÄÄLTÄ! Täältä lisää tietoa Kaupin keilahallista Tampereen monipuolisin keilahalli – Kaupin Keilahalli Tilaisuudessamme on…
Joulu alkaa olla jo ovella!
Kokoan muutaman asian mitä TSAO:ssa on tämän vuoden aikana tehty. AO-syyskokouksessa valittiin TSAO ry:stä jatkavaksi AMK-paikalle Mervi Juntunen, ja uutena varalle Marianne Pykäläinen. Tilanteet aina välillä muuttuvat, ja niin ne tekivät myös AOn vuosikokouksessa. Äänestykseen tulikin yllättäen AO:n 1. varapuheenjohtajan paikka. Hallituksemme päätti ehdottaa minua tälle paikalle, ja hävisin äänestyksen noin 800 äänellä. Ääniä oli…
Uusi hallitus aloitti toimintansa
Tsaon uusi hallitus kokoontui aloitusseminaariin vastavalitun puheenjohtajansa Heidi Kinnarin johdolla 13.1.2023. Hallitus järjestäytyi ja käsitteli illan aikana muun muassa jäsenille järjestettäviä edunvalvonta- ja virkistystapahtumia. Koko hallitus toivottaa jäsenensä tervetulleiksi kuluvan vuoden aikana järjestettäviin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Toivottavasti saamme mukaamme myös runsaasti uusia jäseniä. Alarivi: Kristiina Vähämää, Virva Läärä, Johanna Toivanen, Heidi Kinnari ja Anne-Kristiina PuhakainenKeskirivi:…
Ammatillisen koulutuksen avoimet ovet 8.10.2025
TREDU:n Santalahdentien kampuksella järjestettiin 8.10.2025 ammatillisen koulutuksen avoimet ovet, johon osallistui runsaasti päättäjiä sekä nuoria tulevaisuuden vaikuttajia. Esittelimme Santalahdentiellä monipuolisia opiskeluympäristöjä ja toimme esiin ammatillisen koulutuksen merkitystä sekä työllistävää vaikutusta. Paikalla olivat poliitikoista:• Jukka Gustafsson (sdp)• Aino Halinen (vas. valtuustoryhmän 2. varapuheenjohtaja)• Antti Asp (vas., valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja)• Mitja Tapio (vas., kaupunginvaltuutettu)• Lauri Lindén (vas.,…
Pitääkö kutsua poliisi? – Opiskelijan sanallinen uhkaus voi täyttää rikoksen tunnusmerkit
Opettaja 16.02.2023 Teksti Tiina Tikkanen Ammatillisten opettajien näppituntuman mukaan opiskelijat uhittelevat ja haistattelevat opettajille aiempaa enemmän. Onko psyykkisestä ja fyysisestä väkivallasta tulossa nuorille arkinen tapa ratkaista ristiriitatilanteita? Entä onko väkivalta opettajia kohtaan lisääntynyt? Lue lisää
OAJ valtuustovaalit – TSAOlaiset ehdokkaat!
OAJ valtuustovaalien äänestys on nyt auki! Muista käyttää ääntäsi ammatillisen koulutuksen puolesta!Tässä TSAOlaisia ehdokkaita! 🔥🔥🔥OAJ:n valtuustovaaleissa voi äänestää ajalla 17.–30.3.2026. Mia Gerdt (37) – Opinto-ohjaaja, aineenopettaja, linja-autonkuljettaja Omistautunut opo Olen opinto-ohjaaja logistiikan aikuiskoulutuksessa, KM, linja-autonkuljettaja. Olen toiminut myös muilla koulutusasteilla opona ja koulutusasiat kiinnostavat laajasti. Matti Hellsten (39)- Lehtori Asioihin perehtyvä ja pystyn sanomaan asiat…
