Puheenjohtaja Heidin tervehdys
Kevät on jo pitkällä, ja kesäloma alkaa kolkutella ovella!

Paikallisesti sovittavaa järjestelyvaraerää koskevat neuvottelut käydään kevään aikana. Tämä koskee 0,8 %:n paikallista erää, joka pitäisi tulla voimaan 1.6.2025. Näihin neuvotteluihin osallistuu pääluottamusedustaja. OAJ neuvotteli meille uuden sopimuksen, joka on raharatkaisu. Sopimuksessa on yleiskorotuksia 6,77 % sekä maltillisesti paikallisesti sovittavia järjestelyeriä 2,4 %.
Ikävä uutinen puoliväliriihestä on, että ammatillisesta koulutuksesta leikataan edelleen. Tällä kertaa kohteena on AMK, josta vähennetään porrastetusti 65 miljoonaa euroa, ja ryhmäkokoja kasvatetaan. Tällä hetkellä TAMKissa yhden ryhmän koko saattaa olla 80 opiskelijaa. Toisaalta ryhmäkokojen kasvattamiseen ohjataan 100 miljoonaa euroa. AMK-sektorilla pohditaan varmasti, mitä tämä käytännössä tarkoittaa kullekin koulutuksen järjestäjälle.
Jäsenhankinta on meille ykkösasia. On tärkeää muistaa, että on parempi itse päästä vaikuttamaan neuvottelujen tulokseen kuin antaa jonkun muun tehdä päätökset puolestamme. Luottamusedustajat työpaikoillamme neuvottelevat monista päivittäisistä asioista työnantajan kanssa ja huolehtivat sopimusten noudattamisesta. OAJ puolestaan neuvottelee sopimusasioista ja tekee vaikuttamistyötä, kun taas AO keskittyy kannanottoihin ja vaikuttamiseen. On siis tärkeää olla ammattiyhdistyksen jäsen. Pelkkä kassan jäsenyys ei edesauta etujemme ajamista.
TSAOna olemme tehneet kannanoton Tredun johdolle kertapalkkiosta, tulospalkkiosta tai muusta vastaavasta korvauksesta, ja asia on käsitelty johtoryhmässä 12.5. Ajatus kannanotosta syntyi siitä, että Tredu on jo useana vuotena peräkkäin tehnyt voittoa, vaikka alkuvuonna usein pelätään miinusmerkkistä tulosta. Positiivinen tulos on seurausta henkilöstön venymisestä. Olemme myös tehneet vaikuttamistyötä Tredussa jatkuvilla luottamusedustajien ja johdon tapaamisilla. Olemme myös kirjoittaneet Aamulehteen mielipidekirjoituksen ja jatkamme sitä syksyllä.
Muistakaa seurata nettisivujamme ja some-kanaviamme ajankohtaisten asioiden tiimoilta. Tredun pääluottamusedustajan mietteitä löytyy myös nettisivuilta. Osallistukaa tapahtumiimme aktiivisesti ja hyödyntäkää myös OAJ:n jäsenedut.
Aurinkoisin terveisin,
Heidi