| | | |

Osaavien työntekijöiden ja innovatiivisten kehittäjien saatavuus vaarassa – taas leikataan ammatillisesta koulutuksesta!

Teksti julkaistu Aamulehdessä 11.5.2025 Suomen hallitus on kehysriihessään päättänyt leikata korkeakoulujen perusrahoitusta yhteensä 65 miljoonalla eurolla vuosina 2026–2028. Lisäksi korkeakoulujen muuta rahoitusta supistetaan 53 miljoonalla eurolla. Säästöistä huolimatta hallitus aikoo lisätä aloituspaikkojen määrää. Tällä hetkellä ryhmäkoko voi olla jopa 80 opiskelijaa, mutta on vielä epäselvää, lisätäänkö ohjausresursseja. Mikäli ohjausresursseja ei kasvateta, opettajien mahdollisuus tarjota yksilöllistä…

A serene autumn forest scene with golden leaves and sunlight filtering through trees.
| | | |

Puheenjohtaja Heidin tervehdys syksyyn!

Hyvää alkanutta syksyä! Heinä-elokuun vaihteessa Purra julkisti säästölistansa, jossa oli kohdennettu säästöjä myös koulutukseen mm. yliopistojen valtionrahoitukseen ja vapaaseen sivistystyöhön. Listassa oli myös Opetushallituksen lakkauttaminen ja siirtäminen opetus- ja kulttuuriministeriön alle. Asiantuntijat ovat sanoneet, että ammatillinen koulutus ei säästyisi tässäkään budjettiriihessä säästöiltä. Syyskuun ensimmäinen viikko näyttää mitä budjettiriihessä päätetään. Tampereen kaupungilla on alkanut YT-neuvottelut ja…

| |

Tredun edunvalvonnan kevätkuulumisia!

Tervehdys kaikki OAJ/JUKO-jäsenet!  Lukuvuosi alkaa lähestyä loppuaan ja on paikallaan päivittää edunvalvonnan keskeisiä nostoja kuluneen lukuvuoden osalta. Johdon, työsuojelun, edunvalvonnan ja työturvallisuuden kuukausitapaamiset ovat jatkuneet. Kiitos siitä Tredun johdolle, että olemme henkilöstöltä tulleita nostoja voineet, ilman välikäsiä, viedä johdon tietoon. Näin toivottavasti jatkossakin! Toimipistekierrokset eri toimipisteissä työsuojeluvaltuutettu Virva Läärän pyörittäminä ovat jatkuneet. Keskustelut ja tapaamiset…

| |

Kollega jäseneksi – kampanja!

Kutsu kollega mukaan – leffaliput palkinnoksi! TSAO:n Kollega-jäseneksi kampanja on käynnissä koko vuoden 2025! Suosittele työkaverillesi liittymistä jäseneksi. Kun hän liittyy, saatte molemmat elokuvaliput! Ilmoittakaa uudesta jäsenyydestä ja suosittelijasta suoraan puheenjohtajalle Heidi Kinnarille – heidi.kinnari(at)tampere.fi. Katso apua liittymiseen ja lomakkeen täyttöön alta: Jäseneksi liittyminen Miksi liittyä jäseneksi – lisätietoa AO:n sivuilta

| |

Lukuvinkki: ”Ammatillisen koulutuksen ääni kuuluviin – kuntavaalit ovat koulutusvaalit.”

Ammatillisen koulutuksen ääni kuuluviin – kuntavaalit ovat koulutusvaalit Lue alta TSAO:n puheenjohtajan Heidi Kinnarin ajankohtainen kirjoitus, joka julkaistiin Aamulehden Lukijalta-palstalla 11.3.2025. On tärkeää turvata ammatillisen koulutuksen resurssit ja laatu, kirjoittaa Heidi Kinnari. Kuntavaalit ovat koulutusvaalit. Kuntien tärkeimmäksi tehtäväksi muodostuu koulutuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäminen, koska sosiaalipalvelut ovat siirtyneet sote-alueille. Koulutus on kuntien taloudesta noin 60 prosenttia….

HELSINGIN SANOMAT 21.5.2023| Onnea, Suomen paras putkimies!

Puolet nuorisosta muuttuu vallankäyttäjien silmissä näkymättömäksi aloittaessaan ammatillisen koulutuksen. Siksi koulutuksen laatu heittelee. Painakaa nimi mieleen: Viljami Turve. Hän on opiskelija, jonka cv:ssä voi nyt rehdisti lukea parhaista paras. Tampereen Tredussa opiskeleva Turve voitti juuri nuorten ammattitaidon suomenmestaruuden Espoossa. Kultamitalilaji oli putkiasennus, mutta Turve valittiin myös koko kilpailun kultamitalisteista parhaaksi. Lue lisää

|

OAJ.fi Eira Bani ja Mirjami Lehikoinen| Tutkintojen lyhentäminen olisi tuhoisa tie – 3 asiaa, joille saisimme heittää hyvästit

Halutaanko Suomesta luokkayhteiskunta, jossa ammatillisen koulutuksen suorittaneiden ei tarvitse osata lukea, kirjoittaa, ajatella eikä vaikuttaa yhteiskuntaan? Sitä kohti mennään, jos tuleva hallitus tarttuu valtiovarainministeriön ehdotukseen lyhentää ammatillisen koulutuksen perustutkintoja kaksivuotisiksi. OAJ:n erityisasiantuntijat Eira Bani ja Mirjami Lehikoinen kokosivat yhteen, millaisia vaikutuksia tutkintojen lyhentämisellä olisi. Lue lisää

| |

Pitääkö kutsua poliisi? – Opiskelijan sanallinen uhkaus voi täyttää rikoksen tunnusmerkit

Opettaja 16.02.2023  Teksti Tiina Tikkanen Ammatillisten opettajien näppituntuman mukaan opiskelijat uhittelevat ja haistattelevat opettajille aiempaa enemmän. Onko psyykkisestä ja fyysisestä väkivallasta tulossa nuorille arkinen tapa ratkaista ristiriitatilanteita? Entä onko väkivalta opettajia kohtaan lisääntynyt? Lue lisää